#20 STORE Banneriuusi

29.10.2015

 

Uutiset

Keskiviikon myöhäisottelussa kohtasivat kaksi myyrmäkeläistä joukkuetta, kun Mr. Taxi HC puki vieraspaidat ylleen omassa kotihallissaan. Illan vihulaisena toimi sarjakärki EVU, jonka rekordi ennen peliä oli vakuuttava 4-0-0 maalierolla 28-10. Näin ollen ennakkosuosikki paikalliskamppailussa oli EVU.

 

Ottelu alkoi isäntien komennuksessa kun ajassa 4:17 EVU siirtyi 1-0 johtoon. Maalin jälkeen vierasjoukkue pääsi kokeilemaan tasoitusta ylivoimalla, mutta illan ensimmäinen ylivoima ei tuottanut toivottua tasoitusmaalia. Vain hetki ylivoiman päättymisen jälkeen EVU:n terävä hyökkäys päättyi 2-0 osumaan. Läpi ensimmäisen erän hyökkäyksiä EVU:n päätyyn luonut vierasjoukkue ei onnistunut maalinteossa ensimmäisessä erässä, vaikka erän loppuun tarjoiltiinkin kavennusmaalia illan toisella ylivoimalla.

 

Toisen erän alussa maalihanat aukesivat myös Mr. Taxilla. Sami Mäkelä kauden neljäs osuma kavensi tilanteeksi 2-1 ajassa 19:28. Maali oli "Mällille" kauden neljäs ja puolustaja onkin tehnyt maalin tämän kauden jokaisessa ottelussa johtaen joukkueen sisäistä maali- ja pistepörssiä. Kavennusmaalin jälkeen avautui loistava paikka lyödä peli tasoihin ylivoimalla. Ylivoimapeli ei tuottanut tälläkään kertaan tulosta, mutta Aki Nikkinen löi pelin tasoihin ylivoiman päättymisen jälkeen. Valotaulu ehti näyttämään 2-2-tasatilannetta vain 32 sekuntia, kun EVU:n Kimmo Laitinen vei joukkueensa jälleen johtoon. Maalin jälkeen Mr. Taxille tarjottiin jälleen paikkaa ylivoimamaaliin, mutta tällä kertaa ylivoimapeli tökki pahasti. EVU:n vikkeläjalkainen Keni Rautio pääsi alivoimalla haastamaan Mr. Taxin puolustusta laukoen puolustajien jaloista tilanteeksi 4-2. Vain minuutti edellisestä ja EVU onnistui jälleen maalinteossa kellon pysähtyessä aikaan 28:56. Näin ollen viimeiseen erään lähdettiin kotijoukkueen 5-2 johdossa.

 

Ottelun viimeisessä erässä tuomaristolla riitti töitä. Kumpikin joukkue pääsi kokeilemaan niin yli- kuin alivoimansa tehokkuutta. Ajassa 41:40 vierasjoukkue onnistui viimein ylivoimalla, kun Aki Nikkinen löi maalin kulmalle pomppineen kiekon vastustamattomasti takayläkulmaan. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten EVU vei paikallisväännön lukemin 5-3 (2-0, 3-2, 0-1). Tappiosta huolimatta joukkue pelasi yhden kauden parhaista peleistään, niin kuin teki myös Aki "Mr. Taxi" Nikkinen saalistaen tehot 2+1. Myyrmäen derby kiinnosti myös yleisöäkin kun paikanpäälle oli saapunut 11 silmäparia seuraamaan ottelua. Yleisössä Mr. Taxi vetikin pidemmän korren, kun kovaääninen kannattajajoukko tsemppasi omiaan. Ohessa fanin kuvaama video Nikkisen silmiähivelevästä ylivoimamaalista.

 

Seuraava ottelu pelataan jo tulevana maanantaina 2.11. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Hernesaaressa, vaikka ottelu onkin Mr. Taxi HC:n kotiottelu. Vastaan tuossa ottelussa asettuu Forsberg. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 20:00. Tervetuloa paikanpäälle katsomaan ja kannustamaan joukkue kauden avausvoittoon!